Iäkkään kunto voi kohota siirtyessä tehostettuun palveluasumiseen

27.05.2021
Etusivu > Ajankohtaista > Iäkkään kunto voi kohota siirtyessä tehostettuun palveluasumiseen

Moni iäkäs asuu mielellään kotona niin pitkään kuin mahdollista – onhan oma koti aina koti. Tehostettu palveluasuminen voi kuitenkin olla hyvä vaihtoehto tilanteissa, joissa iäkäs tarvitsee tukea asumiseen.

”Tällaisia tilanteita voi olla, kun iäkkään liikkuminen on vaikeaa. Hän ei pääse esimerkiksi yksin vessaan tai jääkaapille ottamaan ruokaa. Vaikean muistisairauden kyseessä ollessa, kotona asuminen ei onnistu usein avun turvinkaan”, geriatrian professori Jaakko Valvanne toteaa. Iäkkään turvallisuus on pystyttävä takaamaan.

Tutkimusten mukaan tehostettu palvelutaloasuminen tulee kustannustehokkaaksi, jos iäkäs tarvitsee enemmän kuin 2,5 kotihoitajan käyntiä päivässä.

”Kotihoidon perusongelma, turvallinen kotona asuminen, ei ole sanottavasti parantanut esimerkiksi teknologian käyttöönotolla, joten sairaalassa ollaan yhä paljon selvittely- ja varmuuden vuoksi –jaksoilla”, Jarkko Lumio toteaa. Lumio tutki tehostetun palveluasumisen ja kotihoidon kustannuksia Sitran tutkimuksessa 2015.

On havaittu, että monen iäkkään kunto kohenee, kun he siirtyvät kotihoidosta palveluasumiseen. Syitä voi olla monia: ravinto ja lääkehoito tulevat säännöllisemmäksi, haitalliset tekijät kuten alkoholi jää pois, hoitohenkilökunta ja kodin muut asukkaat houkuttelevat liikkumaan enemmän, liikkumisympäristö vaihtuu esteettömäksi tai uudessa ympäristössä havaitaan ja diagnosoidaan hoidettavissa tai kuntoutettavissa oleva sairaus, kertoo THL:n ylilääkäri Matti Mäkelä.

”Lisäksi ei pidä vähätellä läheisyyden ja kosketuksen voimaa. Hyvä hoitaja pistää käden harteille ja saa aikaan ihmeitä”, Jaakko Valvanne jatkaa.

Palvelukotiin siirtymistä tulisi ajatella muuttona uuteen kotiin, jossa iäkäs voi elää omannäköistä elämää. Jotta tämä tulisi toteen, on iäkkään ja läheisten löydettävä juuri kyseiselle iäkkäälle sopiva koti ja sopiva sosiaalinen ympäristö. Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on tärkeää.

Ystävyys yhdistää

Vuosi sitten avatussa Oulussa sijaitsevassa Esperi Ainolan hoivakodissa jokaisen asukkaan huoneesta tehdään heidän oman näköisensä.

”Pyrimme saamaan huoneeseen tuttuja tavaroita ja jopa tuoksuja. Mitä enemmän aikaa annetaan muutolle, sen paremmin asukas sopeutuu uuteen yhteisöön”, Ainolan johtaja Maiju Tuisku toteaa.

Iäkkäälle palvelutaloon muutto voi parhaimmillaan rikastuttaa sosiaalista verkostoa ja luoda uusia ystävyyssuhteita.

”Tämä Marjatta on minun paras ystävä. Löysin hänet Elämää juoksuhaudoissa -laulun puolivälissä”, Liisa Kojo nauraa ja osoittaa vieressä istuvaa hymyilevää naista. Naisille laulu oli molemmille mieluinen ja siitä se ystävyys sitten lähti. Pianon äärellä.

 

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä