Iäkkäiden laadukkaan päivätoiminnan merkitys valkeni viimeistään korona-aikana

27.06.2022
Etusivu > Ajankohtaista > Iäkkäiden laadukkaan päivätoiminnan merkitys valkeni viimeistään korona-aikana

Esperi Päivätoimintakeskus Hoivaonni Rastila ja Viikki voittivat Helsingin järjestämän kilpailutuksen ikääntyneiden päivätoiminnan palveluista. Hoivaonnen yksiköt saivat täydet laatupisteet. Uutinen teki Hoivaonnen yksikönjohtaja Auli Hoffströmin onnelliseksi palvelun ja työyhteisön puolesta.

”Kilpailutuksen voitto tuntui kyllä tosi hyvältä. Koin onnistumisen iloa, kun minulle soitettiin asiasta. Koronan takia viime vuodet ovat olleet vaikeita. Olemme joutuneet olemaan kiinni ja käynnistämään toiminnan monta kertaa ja työntekijöitä lähti epävarmassa tilanteessa. Olemme pikkuhiljaa kuitenkin saaneet vietyä asioita eteenpäin yhdessä työyhteisön kanssa. On hienoa nähdä työnsä jälki”, Auli sanoo hymyillen.

Erityistä kilpailutuksen voitossa oli Aulin mukaan se, että kilpailutuksessa oli myös halvempia vaihtoehtoja. ”Laatupisteet mahdollisti meille kilpailutuksessa ensimmäisen sijan. Näinkin voi mennä”, Auli huomauttaa. Hänen mielestään hyvään ja laadukkaaseen palveluun voi vaikuttaa. ”Paljon on kiinni työprosesseista, työasenteesta ja -menetelmistä – ne eivät maksa mitään.”

Hoivaonni sai tuoreimmassa asiakastyytyväisyyskyselyssä arvioksi 4,72 (asteikolla 1-5). Tulos on erittäin hyvä.

Auli kertoo usean päivätoiminnan asiakkaan menneen huonoon kuntoon korona-aikana, kun he eivät voineet nähdä läheisiään eikä päivätoimintaa ollut. ”Ei ollut mitään, mitä odottaa, joten moni jäi kotiin yöpaita päällä. Ikäihmiset tarvitsevat hyviä rutiineja ja ihmissuhteita, joiden kautta tulee vireyttä ja on syitä nousta sängystä ylös.”

Auli löytää korona-ajasta jotain hyvääkin: ”Korona-aika osoitti selkeästi sen, että päivätoimintaa tarvitaan. Olemme saaneet kunnan puolelta viestiä, että toiminnan merkityksen kyllä näkee. Jos joku on epäillyt, että päivätoiminta on vain kahviseuraa, voi nähdä nyt, miten tärkeää se todellisuudessa on. Ikäihmiset tarvitsevat aktiivista, mielekästä toimintaa”, toteaa Auli.

”Lapset ovat onnellisia, kun mummo ei ole hunningolla”

10:n hengen Hoivaonni Viikin maanantairyhmä korostaa myös päivätoiminnan merkitystä. Osa on käynyt päivätoiminnassa vasta vähän aikaa, kun taas osa monta vuotta. Eila-niminen asiakas kertoo olleensa mukana toiminnassa jo vuodesta 2013.

Ryhmäläisillä on monta syytä käydä päivätoiminnassa. Heidän mielestään merkittävin syy on muiden ihmisten näkeminen, jottei tuntisi oloaan niin yksinäiseksi. ”Ehdottomasti tämä porukka. Ei kukaan meistä täällä kävisi, jos ei olisi kivaa”, Eila toteaa. Ryhmäläiset kertovat uusien ihmisten istuvan hyvin ryhmään ja muutaman käynnin jälkeen on kuin olisi tunnettu jo pidemmän aikaa.

Ryhmäläisten mielestä tärkeää on myös se, että on paikka, jossa he saavat puhua vapaasti ja tulevat kuulluiksi. Päivätoimintaan osallistumisen helppous mainitaan myös: autokyyti hakee ryhmäläiset ja tuo heidät takaisin koteihinsa. ”Lapset ovat onnellisia, kun tietävät, että mummi ei ole hunningolla, vaan on jotain järkevää tekemistä. Ne sanoo, että on ihana tietää, että sä olet siellä”, Eila lisää.

Ryhmältä kysyttäessä heidän lempipuuhiaan Raija-niminen asiakas toteaa heti alkuun: ”Se, että pääsee ylipäätään tänne, yhdessäolo.” Ulkoilu ja laulaminen mainitaan myös. ”Reippaita kotimaisia iskelmiä lauletaan mieluiten”, ryhmäläiset kertovat yhteen ääneen. Kyseisen maanantaipäivän ohjelmaan kuuluivat yhteislaulu, ulkoilu, syöminen ja leikkiolympialaiset.

Tutustu Esperi Päivätoimintakeskus Hoivaonneen täältä.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä