On ilo kohdata sinut

23.11.2021 | Uutinen

Vuoden 2021 alussa Esperi kutsui koko henkilöstönsä, asukkaat, asukkaiden läheiset ja kunta-asiakkaat mukaan keskustelemaan arvoista. Keskustelun lopputulokset, konsernin uudet arvot, julkaistiin tänään 23.11.2021 ensi-illassa, johon kutsuttiin kaikki keskusteluun osallistuneet ja arvoistamme kiinnostuneet.  

”Kun uusimme strategiamme, halusimme uudistaa myös arvomme, jotta ne kuvastavat meitä ja yritystämme juuri tänään. Kohtaamme ihmisiä päivittäin ja halusimme löytää yhteiset arvot, jotka näkyvät näissä kohtaamisissa”.

Ainutlaatuinen keskustelu arvoista

Vuoden 2021 aikana kodeissamme järjestettiin 146 EsperiCafe-tilaisuutta, joissa henkilöstömme keskusteli arvoista yhdessä. Sieltä kasattiin 381 erilaista ajatusta siitä, mitä esperiläisyys on ja mitä arvojemme tulisi olla. Keskustelua näistä ajatuksista jatkettiin kodeissamme AsukasCafe-tilaisuuksissa, kehityspäivillä, valittujen arvolähettiläiden kanssa, projektiryhmän kokouksissa ja lopulta johtoryhmä vahvisti lopputulokset. Keskustelun tulokset kiteytyvät kolmeen arvoon:

Arvot kertovat meistä

Arvot ovat yrityskulttuurimme perusta. Ne kertovat tavoistamme toimia sekä siitä, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Tänään julkaistut arvokeskustelumme lopputulokset kuvaavat meitä aidosti. Uskomme vahvasti, että uudet arvomme näkyvät tekoina myös asukkaillemme joka päivä.

Joulukuun alussa julkaisemme arvokalenterin ja juhlistamme uusia arvojamme sosiaalisen median IG- ja FB-kanavissamme joka päivä 1. – 31.12. Jaamme esimerkkejä ja nostamme tärkeitä arvoihimme liittyviä aiheita joulukuun jokaisena päivänä. Joulukuu on meillä tänä vuonna arvokuu, liity seuraamme!

Sydämellinen kiitos antoisista keskusteluista asukkaillemme ja heidän läheisilleen, kunta-asiakkaillemme ja ennen kaikkea henkilöstöllemme.

Olen ylpeä lopputuloksestamme!

Stefan Wentjärvi
Toimitusjohtaja

 

Tästä tilaisuuden tallenteeseen (28:32)

Lue myös: Keskustelu arvoista on vauhdittanut Esperin matkaa kohti vuotta 2024

 

 

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi