Kodeissamme ei voi toistaiseksi vierailla

16.03.2020
Etusivu > Ajankohtaista > Kodeissamme ei voi toistaiseksi vierailla

Seuraamme koronavirustilannetta jatkuvasti ja arvioimme päivittäin sen vaikutuksia asukkaidemme ja henkilöstömme turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyen. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi, kodeissamme ei voi toistaiseksi vierailla.

Esperin kodeissa noudatetaan Suomen hallituksen 16.3.2020 linjausta, jonka mukaan vierailut ikäihmisten ja muiden riskiryhmässä olevien hoivakoteihin ja asumispalveluihin on koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi toistaiseksi kielletty. Tämä koskee kaikkia vierailijoita, niin omaisia, vapaaehtoistoimijoita, ulkopuolisia ei-välttämättömien hyvinvointipalvelujen tuottajia sekä muita yhteistyökumppaneita.

Asukkailla ja heidän omaisillaan on kuitenkin kaikki oikeus yhteydenpitoon ja tarjoamme omaisille toistaiseksi etäyhteyden oman läheisen kanssa joko puhelimitse tai kuvapuhelun avulla. Asukkaan hyvinvoinnin takia tarpeellisten vierailujen osalta pyydämme olemaan etukäteen yhteydessä kodin esimieheen. Kotiemme elämää voi seurata myös verkkosivujemme kautta, kunkin kodin omalta sivulta. Näissä kodin kuulumisissa kodin oma henkilöstö kertoo siitä elämästä, jota kodeissamme eletään. 

Toivomme ymmärrystä pyrkiessämme turvaamaan asukkaidemme ja henkilöstömme hyvinvoinnin ja turvallisuuden. 

Lue täältä lisää toimistamme epidemian hillitsemiseksi ja henkilöstömme työstä asukkaidemme turvaamiseksi.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä