Lean-koulutus ja Elli-hanke Esperillä.

Pilottikodeissa ELLI-hanke on sujuvoittanut työtapoja ja saanut aikaan uusia oivalluksia

28.11.2022 | Uutinen

ELLI-hanke perustuu maailmalla tunnettuun ja monessa yrityksessä käytettyyn Lean-filosofiaan. Ajattelumallin ytimessä ovat jatkuva parantaminen ja turhan tekemisen poistaminen. Lean-filosofian ja Esperin ELLI-hankkeen tarkoituksena on sujuvoittaa työtä olennaisella tekemisellä, järkeä käyttäen ja oivalluksia hyödyntäen. ELLI-valmennukset ovat olleet käynnissä Esperin viidessä pilottikodissa.

Tukitoimintojen asiantuntijoita koulutettiin ELLI-kehittämisen valmentajiksi

Olemme valinneet ulkoisen koulutuskumppanin valmentamaan tukitoimintojen asiantuntijoitamme, jotka ovat puolestaan vastuussa kotien henkilöstön valmentamisesta. Kumppanimme kouluttaa fasilitoijat tukifunktioista, jotka tukevat yksikköä koko pilottihankkeen ajan. Jokaiseen pilottikotiin on valittu oma kehityskohteensa. Työn päätyttyä sen tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa muissakin kodeissamme.

"Kyse on toiminnan kehittämisestä asioiden parhaiden osaajien, yksikön omien työntekijöiden kanssa", kertoo laatujohtajamme Eeva Ketola, joka on laittanut hankkeen liikkeelle, jotta jokainen voisi entistä enemmän vaikuttaa omaan työhönsä ja näin kokea sen mielekkääksi.

”Valmentajien valmennus päättyy marraskuun lopulla ja meillä on pian 10 upeaa valmentajaa viemässä tätä tärkeää hanketta eteenpäin pilottikodeissamme. Valmentajamme koostuvat laadun henkilökunnasta, palveluasiantuntijoista, HR Business Partnereista sekä työsuojeluvaltuutetuista”, Eeva jatkaa.

Yksi valmentajista on työsuojeluvaltuutettuna toimiva Mikko Weckström. Hän kokee valmennuskoulutuksen olevan hyvä ja kattava.

”Tämä on aiheena melko koukuttava, kun sitä monesti työnohessa huomaa miettivänsä omaa - ja ehkä myös toistenkin ajankäyttöä ja toimintaa. Mielestäni kouluttajamme osaa asiansa ja on pitänyt mielenkiinnon koko ajan yllä koulutuksissamme”, Mikko toteaa.

Elli-hanke
Kuvassa tukitoimintojen asiantuntijoitamme, jotka kouluttautuvat ELLI-kehittämisen valmentajiksi.

Yksinkertainen idea: selkeytetään työn tekemistä ja karsitaan hukka pois!

Valmentajat ovat havainneet jo nyt monia kehitysaskeleita pilottikodeissamme – erityisesti hukkatyön havaitseminen on ollut monille iso oivallus monille laatupäällikkö Paula Niittymäen mukaan.

”Monesti jokaisen työhön voi liittyä paljon sellaista, jonka tekeminen ei tuota kenellekään arvoa. Tarkoitus ei ole juosta nopeampaa, vaan tehdä asioita järkevämmin. Tavoitteena on, että tekisimme vähemmän asioita, jotka ovat ajanhukkaa ja lisäisimme asioita, jotka tuottavat arvoa asukkaalle. Tätä on esimerkiksi asukkaiden kanssa ulkoilu, yhteiset kahvihetket ja kiireetön yhdessäolo”, Paula kertoo.

”Mielestäni on hienoa, että kehittämiseen otetaan mukaan koko työyhteisö. He tuottavat arvon ja heillä on myös parhaimmat vastaukset siihen, miten asiat voisi tehdä paremmin. ELLI-hankeen ydin on henkilöstön osallistumista ja vaikuttamista asioihin. Lean-ajattelumalli tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä miettimään omaa työtään. Ottamalla asiaan etäisyyttä tulee tarkasteltua asiaa vähän kuin ulkopuolisin silmin”, Paula jatkaa.

”Haastavaksi on koettu toiminnan vakiointi. Ihmisten kanssa työskennellessä päivät voivat olla erilaisia. Miten silloin voi vakioida mitään? Tärkeintä onkin, että meillä on yhdessä sovitut toimintatavat ja jokainen saa tehdä omalla persoonallaan töitä. Yhteisesti sovituilla toimintatavoilla olemme valmiimpia myös vastaanottamaan yllättäviä asioita”, Paula toteaa.

”Vaikka olemme yrittäneet keskittyä yhteen asiaan kerralla, on kehittäminen laajentunut myös muuhun tekemiseen ja ajatteluun. Se kertoo mielestäni henkilökunnan innostuksesta ja sitoutumisesta”, Paula toteaa hymyillen.

Valmentajat toimivat työpareina, jotta töiden ja vastuiden jakaminen olisi helpompaa. Mikko ja Paula ovat kokeneet kyseisen mallin toimivaksi työtavaksi.

”On hienoa olla mukana kehittämässä niin konsernin kuin kotien toimintaa asukas- ja työntekijälähtöisemmäksi. Kouluttaminen asiaan, joka on itselläkin vielä oppimisvaiheessa ei ole aina ollut kuitenkaan helppoa, mutta onneksi itsellä on ollut osaava valmentajapari ja yhteistyömme on sujunut hyvin”, Mikko toteaa.

”Minulla on ollut mahtava valmentajapari! Toinen tukee, jos itse horjuu”, Paula sanoo.

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi