Ramonan unelma oli auttaa muita työkseen – Esperiltä tarjoutui uramahdollisuus mielenterveys­asiakkaiden ohjaajana

31.01.2022
Etusivu > Ajankohtaista > Ramonan unelma oli auttaa muita työkseen – Esperiltä tarjoutui uramahdollisuus mielenterveys­asiakkaiden ohjaajana

Esperin hoitokoti Paavonpirtin luotto-ohjaajamme Ramona Blomeruksen kutsumus mielenterveystyöhön heräsi alun perin vapaaehtoistyössä. Siinä hän kohtasi päivittäin elämän haasteiden kanssa kamppailevia ihmisiä. Silloin Ramona tiesi haluavansa auttaa ihmisiä ja kulkea heidän rinnallaan työkseen. Siitä tuli hänen uraunelmansa.

Ennen alalle tuloa Ramona Blomerus kertoo pohtineensa, pärjäisikö haastavassa mielenterveysalan hoitotyössä. Samaan aikaan hän tiesi, että ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä toteuttamaan tätä pitkään kypsynyttä uraunelmaa. Niin vahvasti se oli sisäänrakennettu.

“Ihmisten auttaminen on ollut minulle aina luontaista. Vapaaehtoistyössä minulle todella kirkastui, että haluan päästä vielä syvemmälle ja ymmärtää, mitä ihmiset vaikeissa tilanteissa käyvät läpi”, Ramona kertoo. 

Uraunelman toteuttamiseen rohkeutta kerännyt Ramona lähti ensitöikseen selvittämään opiskelumahdollisuuksia mielenterveystyön parissa. Pian mieleinen opinahjo löytyi ja opiskelupaikka aukesi.

“Olin innoissani opiskelupaikasta, josta olin jo pitkään haaveillut. Se oli ensimmäinen konkreettinen askel eteenpäin kohti toivettani tehdä mielenterveystyötä”, Ramona muistelee. 

Jo opintojen aikana Ramona oli kiinnittänyt huomion Esperiin potentiaalisena tulevaisuuden työpaikkanaan. Esperi palvelee ikäihmisten ja kehitysvamma-asiakkaiden lisäksi myös mielenterveysasiakkaita. Talosta siis löytyisi uramahdollisuuksia myös Ramonan tavoin mielenterveysalan hoitotyöstä kiinnostuneille.

Kun tuli aika löytää sopiva työharjoittelupaikka, Ramona päätti rohkeasti soittaa Paavonpirtin yksikönpäällikölle Mari Lotilalle

“Puhelu Marin kanssa on jäänyt mieleeni erityisellä tavalla. Mari ei epäillyt taitojani opiskelijana vaan päinvastoin, hän uskoi minuun ja lupasi, että työharjoittelupaikka kyllä järjestyisi.”

“Puhelu Marin kanssa on jäänyt mieleeni erityisellä tavalla. Mari ei epäillyt taitojani opiskelijana vaan päinvastoin, hän uskoi minuun ja lupasi, että työharjoittelupaikka kyllä järjestyisi. Puhelumme jälkeen meni noin kaksi päivää, kun Mari soitti ja kysyi, että miltä kuulostaisi, jos aloittaisin työharjoittelun jo seuraavana maanantaina. En voinut uskoa sitä alkuun todeksi. Jännityksen sekaisin tuntein vastasin tietysti, että kuulostaa hyvältä”, Ramona hymyilee. 

Niin nimet rustattiin paperiin ja Ramona pääsi kiinni kauan toivomaansa mielenterveysalan työhön. 

Vakipaikka Paavonpirtissä oli minulle iso luottamuksen osoitus” 

Ensimmäiset päivät Paavonpirtissä menivät kuin siivillä, uutta oppiessa. Opastava ja lämminhenkinen tiimi sekä esihenkilö ovat valaneet Ramonaan uskoa ja rohkeutta uuden edessä.

“Täällä minua on pidetty tasavertaisena tiimin jäsenenä alusta saakka. Se on vahvistanut luottamusta omaan osaamiseeni.”

“Minua on pidetty tasavertaisena tiimin jäsenenä alusta saakka, ja sitä kautta luottamus omaan osaamiseeni on vahvistunut. Kun eteen on tullut haastavia tilanteita asiakkaiden kanssa, olen voinut aina pyytää tiimiltä apua ja tukea”, Ramona sanoo.

Koko sydämellään työtä tekevä Ramona lunasti paikkansa pian tärkeänä tiimin jäsenenä Esperillä. Työharjoittelun aikana Paavonpirttiin avautui vakituinen työpaikka, johon pian valmistuva Ramona toivoi pääsevänsä. Lyhyen jutustelun jälkeen selvisi, että hänen esihenkilönsä Mari oli ajatellut samoin – kunpa Ramonasta saataisiin vakituinen tiimin jäsen Paavonpirttiin. Niinpä hynttyyt lyötiin vakituisesti yhteen työharjoittelun päätteeksi.    

“Marin tarjoama vakipaikka Paavonpirtissä oli minulle iso luottamuksen osoitus ja harppaus urapolullani eteenpäin. Se on osoittanut myös itselleni, että minähän osaan ja pärjään tässä työssä. Romaninaisena se on ollut lisäksi tärkeä henkilökohtainen saavutus”, Ramona kertoo.  

Ramonan uraunelmasta on tullut arjen todellisuutta Esperillä

Nykyään mielenterveyskuntoutujien rinnalla kulkeminen ja arjen askareissa avustaminen on Ramonalle juuri sitä arjen todellisuutta, jota hän toivoikin. Esperi on ojentanut Ramonalle mahdollisuuden toteuttaa uraunelmansa.

“Kiitos Esperin, saan nyt tehdä unelmatyötäni ja tuoda iloa ihmisten elämään täysin omana itsenäni. Vakituisena tiimin jäsenenä olen saanut lisää uskoa omaan potentiaaliini ammattilaisena”, Ramona tuumaa. 

“Saan nyt tehdä unelmatyötäni ja tuoda iloa ihmisten elämään täysin omana itsenäni.” 

Ramona kertoo, että myös asiakkaiden kanssa on muotoutunut vahva keskinäinen luottamus, ja jopa ystävyys. 

“Olen saanut asiakkailta paljon positiivista palautetta lähestyttävyydestäni ja siitä, miten kohtaan heidät yksilöllisesti. Luottamus on antanut minulle lisää itsevarmuutta työhöni ja syvyyttä ihmisten elämän haasteiden ymmärtämiseen”, Ramona kertoo. 

Ammatillista rohkeutta kerryttänyt Ramona tähtää seuraavaksi lähihoitajaopintoihin. Paavonpirtissä Ramona on saanut tukea suunnitelmiinsa ja työjärjestelyt on jo sovittu tulevaa varten.

“Esperillä minua on kannustettu tarttumaan itseäni kiinnostaviin mahdollisuuksiin. Onkin mahtavaa, että täällä voin laajentaa ammatillista työkalupakkiani yhdistämällä työn ja opinnot”, Ramona summaa ajatuksiaan tulevasta.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä