ilu

Tärkeä kutsumus

20.8.2020 | Uutinen

Lastensuojeluyksikkö Pirttikoskea luotsaavalle Iliyan Mileville työ tuo merkityksellisyyden kokemuksen.

Esperin tuottamat lasten ja perheiden palvelut tarjoavat lastensuojelun sijais-, avo- ja jälkihuollon palveluita sekä valvottuja tapaamisia. Lastensuojeluyksiköistä yksi on Muhoksella sijaitseva Pirttikoski.

Toimintaa on kaksi viimeistä vuotta vetänyt yksikönpäällikkö Iliyan Milev. Tehtävään hän siirtyi työskenneltyään ensin ohjaajana toisessa lastensuojeluyksiköissä ja myöhemmin myös kasvatusohjaajana. "Parasta työssä on, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa muiden hyvinvointiin", Iliyan toteaa. Iliyan kertoo, että palo lastensuojelutyöhön syttyi nopeasti uran alussa ja hän on viihtynyt alalla jo vuosia.

Tavallista arkea

Tällä hetkellä Iliyan tekee sekä yksikön hallinnointiin liittyvää työtä, että toimii ohjaajana yksikössä. Iliyanille palkitsevinta on nähdä nuorten voinnin kohentuminen, esimerkiksi hetket, jolloin nuori pääsee kotiutumaan takaisin oman perheensä luokse. "Lastensuojelua kohtaan on paljon ennakkoluuloja. Haluaisin rohkaista erityisesti hoitoalan ihmisiä kokeilemaan tätä työtä", Iliyan tuo esiin.

Arki on varsin tavallista ajan viettämistä nuorten kanssa. Päivää rytmittävät koulupäivät, ruokailut ja yhteinen toiminta yksikössä. Toisinaan on haastavia tilanteita, jotka vaativat ammattilaisilta paljon pelisilmää sekä kykyä toimia jämäkästi. "Tässä työssä tarvitaan pitkää pinnaa, kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin ja sitä, että pystyy näkemään hyvän kaikissa ihmisissä", Iliyan pohtii, "pitää olla aikuinen ja kasvattaja. Sellainen vanhempi tai isoveli kuin olisi toivonut itsellään olevan."

Hyvä yhteistyö kannattelee

Yksikönpäällikön työssä Iliyan kokee tärkeimmäksi asiaksi henkilöstön johtamisen. "Olemme tiiminä onnistuneet luomaan yksikköön positiivisen ilmapiiriin ja töitä todella tehdään yhdessä", Iliyan sanoo. Hänelle on ollut palkitsevaa olla mukana muuttamassa yksikön toimintatapoja ja kulttuuria. Erityistä kiitosta saa tiimityötaitoinen ja tunnollinen henkilökunta, joka työskentelee aktiivisesti toistensa kanssa nuorten hyvän eteen.

”Nuoret saavat täällä paljon vaikuttaa omaan arkeensa ja säännöistä sovitaan yhdessä. Meillä on säännöllisesti yhteisöpalavereita, joissa ohjaajat ja nuoret istuvat alas keskustelemaan yhteisistä pelisäännöistä ja yksikön arjesta”, Iliyan kertoo. Lastensuojelutyöhön kuuluu myös toisinaan ristiriitatilanteita. ”Keskustelemme nuorten kanssa tilanteiden jälkeen syistä, mitkä johtivat konflikteihin ja miten voimme ensi kerralla toimia toisin”, Iliyan kertoo.

Lastensuojelutyö murroksessa

Lastensuojelun arjesta noussutta keskustelua Iliyan pitää hyvänä asiana. ”Vuosikymmeniä kasvatustyötä on tehty hyvin autoritaarisella tavalla, joten on hyvä, että päättäjät ovat heränneet toisenlaiseen tapaan tehdä asioita. On kuitenkin hyvä muistaa, että oikeuksien mukana tulee myös vastuuta nuorille. Tämän vastuun kantamiseen kaikki nuoret eivät ole välttämättä valmiita.” Ilyan painottaakin, että nuorta ei saa jättää kehittymään itsekseen. ”Nuori tarvitsee ympärilleen aikuisia, jotka tukevat, opastavat ja ohjaavat nuorta kehitysprosessissaan”, hän tarkentaa.

Lastensuojelutyö on murroksessa, jossa yksilöllisyys ja asiakaskeskeisyys ovat työn ytimessä. Iliyan korostaa keskustelun ja yhteistyön tärkeyttä lasten ja nuorten kanssa toimiessa. Tärkeää on kohdata jokainen nuori yksilönä tukien heidän omia vahvuuksiaan.”Mielestäni kultainen keskitie on aina paras, myös kasvatuksessa. Hyvällä kohtelulla nuori kehittyy kohti parempaa itsetuntoa ja tervettä minäkuvaa. Vastuunoton kautta taasen tulee kirkkaan arvomaailman omaavia suoraselkäisesti toimivia nuoria”, Iliyn toteaa, ”rakkautta ja rajoja, motivoivia keskustelua ja rakentavaa palautetta – siihen minä uskon.”