Huomisen hoiva banneri

Tule kuulemaan huomisen hoivasta!

20.1.2020 | Uutinen

Lähes vuosi sitten vanhustenhoivan laadusta nousi mittava kansallinen kohu. Hoivaskandaali pakotti meidät Esperillä katsomaan nöyrästi peiliin ja ryhtymään suuriin muutoksiin ja toimiin hoivan laadun ja ennen kaikkea luottamuksen palauttamiseksi.

Osana tätä työtä perustimme viime keväänä alan asiantuntijoista koostuvan Laaturyhmän. Tämän ryhmän tavoitteeksi asetettiin Esperin toiminnan puolueeton arvioiminen ja kehittäminen ja sitä kautta myötävaikuttaminen myös kansallisten hoivan laadun kriteerien kehittämiseen.

Usean kuukauden ajan Laaturyhmä on tehnyt työtään: perehtynyt ja arvioinut materiaaleja, tutustunut toimintaan, sekä tehnyt lukuisia käyntejä satunnaisesti valittuihin Esperin hoivakoteihin. Työtä on tehty läpinäkyvästi ja avoimesti. Nyt Laaturyhmä on saanut työnsä valmiiksi ja julkistaa tulokset Huomisen hoiva –seminaarissa torstaina, 23.1. klo 9.30 – 11.45.

Samalla me Esperillä kerromme mitä olemme jo tehneet ja tulemme tekemään ja mitä huomisen hoiva tarkoittaa hoiva-asukkaiden arjessa.

Keskustelussa mukana ovat mm. Valviran ylijohtaja Markus Henriksson, Super-liiton puheenjohtaja Silja Paavola, Itä-Suomen Yliopiston emeritaprofessori Marja Vaarama, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen, Laaturyhmän Jaakko Valvanne, Juha Hänninen, Marianne Heikkilä ja Riitta Räsänen sekä monia muita.

Seminaarin juontaa MTV3:n uutisankkurina tunnettu toimittaja Keijo Leppänen.

Tilaisuus tullaan striimaamaan ja sen tallenne viemään Esperin nettisivuille yhdessä Laaturyhmän loppuraportin sekä Esperin kehitystoimien kanssa.