Ihmisiä pianon ääressä

Vauhdikas Movember-tempaus Saga Käpylinnassa

30.11.2016 | Uutinen

Saga Palvelutalo Käpylinnassa järjestettiin hyväntuulinen Movember-tempaus, kun Mainstreet Äijät vetivät vauhdikkaan tuolijumppatuokion Käpylinnan asukkaille tiistaina 29.11. Kyseessä oli kolmas vuosi, kun Mainstreet Äijät vierailivat Esperin ja Sagan kodeissa. Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja miesten terveyden puolesta. Kampanjaan osallistujat kasvattavat viiksiään marraskuun ajan.

Tuolijumppatuokio alkoi lyhyellä Mainstreet Äijien ja Movember-kampanjan esittelyllä. Puheiden jälkeen käärittiin hihat ylös, laitettiin Abba soimaan ja aloitettiin alkuverryttely. Venyttelyiden ja liikkeiden ohessa irroteltiin musiikin tahtiin ja tehtiin muun muassa kuivanmaan uimaharjoituksia ja leivottiin kuvitteellista omenapiirakkaa. Hilpeä tunnelma ja jatkuva nauru tahdittivat jumppaa. Tuokion aikana hikikarpalot kohosivat niin asukkaiden kuin myös viiksimiesten otsalle.

Tapahtuman päätteeksi Mainstreet Äijät jäivät jututtamaan Käpylinnan asukkaita. Yhteinen sävel nuorten miesten ja Käpylinnan iäkkäiden asukkaiden välillä oli jo löytynyt ensikohtaamisen aikana eikä jutustelusta meinannut tulla loppua. Tilaisuuden päätteeksi suunniteltiin jo seuraavaa kohtaamista leikkimielisen jalkapallo-ottelun merkeissä tulevana kesänä.

Mainstreet Äijät on kaveriporukka, joka jo neljättä vuotta peräkkäin taistelee miesten terveyden puolesta osallistumalla Movemberiin. Esperi tukee tätä tärkeää työtä lahjoituksella Mainstreet Äijien Movember-kampanjalle. Kampanjan Suomessa toteuttaa Syöpäsäätiö ja varoilla tuetaan erityisesti eturauhas- ja kivessyöpätutkimusta.

Movember tapahtuman osallistujia

 

Movember tapahtuman osallistujia

 

Movember tapahtuman osallistujia

 

Movember tapahtuman osallistujia

 

Movember tapahtuman osallistujia

 

Movember tapahtuman osallistujia

 

Movember tapahtuman osallistujia