Esperin kodeissa eletään toiminnallista arkea

Yli 200 vierailijaa tutustui Esperin uuteen hoivakotiin Joutsassa

26.1.2018 | Uutinen

Esperi avaa Joutsaan uuden ikäihmisten hoivakodin maaliskuun puolivälissä. Eilinen tutustumistilaisuus veti talon täyteen innokkaita vierailijoita.

Hoiva- ja asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille sekä vammaispalvelun asiakkaille tarjoava yritys Esperi Care avaa Joutsaan uuden ikäihmisten hoivakodin maaliskuun puolivälissä. Eilinen tutustumistilaisuus veti talon täyteen innokkaita vierailijoita.

Esperi Hoivakoti Kaaressa on tilaa 31 tehostetun ympärivuorokautisen hoivan sekä kevyen palveluasumisen paikkaa ikäihmisille, mutta asua voi myös tilapäisesti esimerkiksi omaishoitajan lakisääteisen loman tai kotona käynnissä olevan putkiremontin aikana. Itse toiminta tulee työllistämään lähes 30 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista sekä useita paikallisia alihankkijoita.

Hoivakoti sijaitsee rauhallisella ja luonnonkauniilla alueella Joutsansalmen läheisyydessä, naapureina ovat terveysasema ja sairaala. Tilat on suunniteltu ikäihmisten lähtökohdista, esteettömyys ja turvallisuus etunenässä. Huoneet ovat asukkaiden koteja, jotka jokainen sisustaa oman makunsa mukaan. ”Yhteisissä tiloissa sisällä ja ulkona eletään toiminnallista arkea ja juhlaa, johon sisältyy monipuolista harrastus-, kulttuuri- ja viriketoimintaa. Toivotammekin kotiimme tutustumaan ja vieraileviksi tähdiksi alueella toimivat vapaaehtoiset, päiväkodit ja koululaiset, jotta tulevat asukkaat voivat kokea laajempaakin yhteisöllisyyttä”, Esperi Caren aluejohtaja Juhana Olkkola kuvailee tulevaa asumista.

Joutsassa on käytössä palveluasumisen palveluseteli, mikä tarkoittaa sitä, että asukas voi vapaasti valita alueen palveluntuottajista itselleen sopivimman. Esperi hakeutuu Joutsan kunnan palvelusetelituottajaksi, mikä tarkoittaa sitä, että tulevat asukkaat saavat kunnalta tukea hoivaan ja aterioihin. Asukkaalle jää maksettavaksi omavastuun lisäksi asunnon vuokrakulu, johon voi saada Kelalta eläkkeensaajan asumistukea.

Laaja palveluntarjonta on kuntalaisen etu

Ikäihmisten hoivapalveluissa on alueella nyt runsaasti valinnanvaraa ja asiasta on käyty viime aikoina keskustelua. Olkkola ei näe Esperin palveluita kilpailevana toimintana koti- ja omaishoidolle: ”Tapaamme paljon omaishoitajia sekä ihmisiä, jotka muuten ahkerasti auttavat iäkkäitä omaisiaan ja meistä on hienoa, että hallitus on herännyt kehittämään molempia hoitomuotoja. Jossain vaiheessa kunnan ja iäkkään omaisten täytyy kuitenkin tehdä päätös siitä, missä iäkkään seuraava koti on, kun kotihoidon varassa ei enää pärjää eikä se ole enää myöskään kustannustehokasta”.

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla

Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä yli tuplaantuu vuoden 2017 puolesta miljoonasta 1,1 miljoonaan henkilöön vuonna 2065. Joutsan alueella yli 75-vuotiaiden määrän ennustetaan vuoteen 2030 mennessä kasvavan yli 25 prosenttia nykyisestä.

Vaikka kotihoitoa tehostamalla ja omaishoitoa tukemalla osa hyväkuntoisista iäkkäistä voi pärjätä kotona entistä pitempään, osa tulee jatkossakin tarvitsemaan niin lyhyt- kuin pitkäaikaistakin hoivapalvelua ja siihen liittyvää palveluasumista. Hoivakodin rakennuttaminen on iso investointi ja pohjautuu tietoon alueen väestönkehityksestä pidemmällä aikavälillä. Tässä kohtaa riskin tulevaisuuden tarpeisiin varautumisesta kantaa Esperi, eikä kunta ja sen asukkaat.

”Olemme luottavaisia tarjoamamme hoivan ja asumisen hinta-laatu-suhteeseen. Esperi Hoivakoti Kaari toivottaa tutustujat ja asukkaat lämpimästi tervetulleeksi”, Olkkola päättää.