Esperin Mielenterveyspalvelut laajentaa Kymenlaaksossa

29.11.2022 | Uutinen

Esperi ostaa Karhulan Kuntoutuskoti Oy:n. Kaupan myötä Esperille siirtyy Haminassa sijaitseva mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikkö ja sen palvelut laajenevat Etelä-Kymenlaaksoon.

Esperi jatkaa suunnitelmallista kasvuaan. Solmitun kaupan myötä Esperi-koteihin liittyy Haminassa sijaitseva Karhulan Kuntoutuskoti Oy kiinteistöineen. Asukaspaikkoja kodeissa on yhteensä 57. Myös kotien koko henkilöstö siirtyy Esperille vanhoina työntekijöinä 28.11.2022 alkaen.

”Olen jo jonkin aikaa toivonut löytäväni liiketoiminnalle jatkajan, joka haluaa kehittää kotien toimintaa ja sitoutuu tekemään tarvittavia investointeja laadukkaiden palveluiden varmistamiseksi”, toteaa palvelun nykyinen, pitkäaikainen omistaja Helge Vainio.

 ”Olemme viime vuosina panostaneet voimakkaasti toimintamme laadun kehittämiseen. Olemme iloisia, että kaupan myötä meillä on mahdollisuus laajentaa mielenterveyspalveluiden tarjontaa alueella”, sanoo Esperin mielenterveyspalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Pia Panhelainen.  

Esperin mielenterveyspalveluiden toimintaa ohjaa asukkaiden osallisuutta painottava toipumisorientaatio. Tämä toimintafilosofia otetaan käyttöön myös Esperille nyt kaupan myötä siirtyvässä uudessa mielenterveyspalvelun yksikössä.

Lue lisää mielenterveyspalveluidemme toimintafilosofiasta ja katso video täältä.
Tutustu vastuullisuusraporttiimme (2021) täältä.

Lisätietoja antavat

Päivi Kärhä, Karhulan Kuntoutuskoti Oy, toimitusjohtaja, puh. 040 587 6463
Sebastian Knight, Esperi Care Oy, projektijohtaja, puh. 040 708 7728

Tietoja kaupasta

  • Yksikön nimi: Karhulan Kuntoutuskoti Oy
  • Sijainti: Hamina, Myllykylän palvelukeskus
  • Uusi yksikön nimi: Esperi Koti Myllykylä
  • Liikevaihto 2,7 milj. eur
  • Henkilöstön määrä 52
  • Asukkaiden määrä 57

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi